Kysyin kaveriltani M:ltä mistä minun pitäisi kirjoittaa blogissani, hän ehdotti läpällä että kirjoittaisin meidän ystävyys suhteestamme. no kerron sitten.
M on ollut kaverinin sitten kun hän syntyi siis vähän päälle kuukaus siitä kun itse synnyin. Asuimme pienessä kylässä ainakin 15 kilometriä keskustasta, siihen kylään syntyi kolme lasta peräkkäisinä kuukausina, ekaksi K tammikuussa, minä helmikuussa ja M maaliskuussa. Minulla ja K:lla ei ole enään mitään yhteyttä, päitsi facebookissa ollaan kavereita, harmi. no mutta takaisin minuun ja M:ään. Siis meidän äidit ja isät ovat hyviä ystäviä, ollaan aina tultu toimeen.
Isä muistuttaa aina siitä kun minä ja M istuttiin hiekkalaatikossa, minä yhdellä puolella ja M toisella. Meidän isät istuivat keskellä ja isäni aina nauraa tälle muistolle.
Meidän perhe muutti lähemmäksi keskustaa, koska äidin mielestä se olisi parempi käydä koulua niin että voisi pyöräillä tai vastavaa. Olin silloin kolme. Nähtiin kuitenkin kome kertaa vuodessa, ainakin, siis minun, K:n a M:n synttäreillä. Mutta meidän ystävyys suhde jäi niinkun itsestään selvyydeksi. Joskus tavattiin jopa kesällä, kun vieraillimme niiden mökillä. Oltiin vielä esikoulussa vähän yhteydessä siis niinkun viikottain, mutta sitten se vai jäi.
Näin me jatkettiin ennenkun pääsimme ylä-asteelle. Muistan vieläkin sen päivän kun kuutosella saatin luokka-listat ja huomasin että M ja minä ollaankin samalla luokalla. Olin niin iloinen, vihdoinkin pääsisin samalle luokalle kun M.
Kesä meni äkkiä ja menimme kouluun. En tiennyt mitä tehdä, menin luokkaan ja näin M:n, huomasin heti että olimme muuttuneet ihan kauheesti, emme enään olleet ne samat lapset, tai vaihtoehtoisesti olimme ne samat jotka olivat istuneet erillä puolilla hiekkalaatikkoa. Syksy oli ihmeellistä aikaa, olimme aika erillämme, olimme "tuttujen" ryhmien kanssa, tietenkin miksi luopua turvasta? Seiska meni nopeesti ja ihmeellisesti, muutuimme paljon.
Kasilla lähennyimme ja ainakin keväällä olimme aika läheisiä. Menimme rippileirille, ja se oli kyllä aikaa se. Kesällä emme pitäneet yhteyttä, se kyllä vähän harmitti. En voi sanoa että mun mielest M:n olisi pitänyt soittaa minulle, olisin itte voinnut soittaa hänelle, mokasin. No mutta näimme yhden kerran rippi tilaisuuden jälkeenkin, olimme Baltic Jazzissa. Olimme siellä yhteisen kaveriporukan kanssa. puhuimme kaikesta turhanpäiväisistä asioista, mutta ei sillä ole mitään väliä kunhan vaan saan puhua M:n kanssa.
Ysillä olimme viikon koulussa ja lähdimme sitten Inariin leirikouluun. Se oli kyllä unohtumaton matka, kaikki oli täydellistä ja henggailin enemmän M:n kanssa. Yhdeksäs luokka oli kyllä se paras (ja, joo voin kirjoittaa noin, meillä on enään kaksi normi päivää kouluss).Ysiltä mulla on vaan hyviä muistoja, rakastan joka hetkeä, enkä vaihtaisi niitä mihinkään. Olemme, minun mielestäni, läheisimpiä kun koskaan
Hän on kannustanut minua enemmän kun kukaan muu, ikinä. Hän uskoo minuun kun itte olen ihan allapäin ja hän tietää etten ikinä vaihtaisi häntä mihinkään. M on niin täydellinen, kaikkineen vikoineenkin, vaikka niitä ei edes ole. Hän on kuka on ja hän tulee aina olemaan minun ystäväni, vaikka muutaisin Siperiaan ja hän Afrikkaan. En voisi elää ilman häntä ja toivon että vielä 70 vuodenkin päästä pidämme yhteyttä, kun olemme vanhainkodissa ja haukumme sitä ettei kalasoppa ole niin hyvin tehty kun ennen.
Kuinka edes tullaan toimeen M:n kanssa, ei kukaan meistä tiedä ollaan vaan niin samanlaisia ja niin erilaisia. En pysty selittämään. harmi että menemme eriin kouluihin, mutta kyllä me pidämme yhteyttä, eiks vaan? No mutta molemmat tiedämme että olemme aina toistemme tukenamme, ei mitään väliä mitä tapahtuisi, luotan häneen 100 prosenttisesti ja hän tietää sen.
Tiedän että tämä on elinaikaista ystävyyttä, koska hän lupasi että hän ei minua vihaisi jos kello seitsemän sunnuntai aamuna koputtaisin ovelle ja hän olisi ollut juhlimassa yöllä. Tiedän että tätä täydellisempää ystävyyttä on vaikeata löytää mistäänkään. Molemmat tiedämme että tämä on niin ainutlaatuista että otamme siitä kaiken irti. M, kun luet tämän, sun on vaan pakko tietää että olet aina ollut ja tulet aina olemaan mun rakkain ystäväni. Tämä on vaan ihan pieni kunnianosoitus sinulle, koska ei mikään maailmassa riittäisi kuvailemaan tai näyttämään kuinka tärkeä olet minulle.
PS. Tänä kesänä olemme sitten yhteydessä, vaikka sitten yks kert joka viikko, mutta niin että tapaamme emmekä vaan otaksu että meillä on tämä sama ystävyys suhde jos emme mitään tee kymmeneen vuoteen.
